Osaava <3 Osaaja / Blogisarja osa 34
Turva-alalla on monimuotoista osaamista, jota harvoin osataan hyödyntää työelämässä tarpeeksi laajalti. Osaava esittelee blogisarjassa näitä alan osaajia edistääkseen alan verkostoitumista. Saimme sarjan 34. blogiartikkeliin haastateltavaksi henkilön, joka on edistänyt mm. betoniteollisuuden työturvallisuutta laajalti.
Juha Merjama on Tapaturvan johtaja ja aiemmin tiimistään olemme haastatelleet Mari Kuukkulan. Nyt oli Juhan vuoro vastailla tyhmiin kysymyksiin ja saimme järkeviä kannanottoja moneen.
Mitä on vastuullisuus?
Juha Merjama on tehnyt töitä betoniteollisuuden turvallisuuden kehittämisessä paljon. Ansiostaan kotimainen betonituotanto on työoloiltaan paljon parempi, kuin mihin alalla oli aiemmin totuttu.
– Ei voi sanoa, että se olisi jonkun yksittäisen henkilön ansiota, yhtiöt ja kaikki toimijat ovat alkaneet kehittää toimintaa turvallisemmaksi
Se kehitystyö lähti kuitenkin lähes 15 vuotta sitten liikkeelle Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalon ideasta kehittää alan työturvallisuutta kilpailun avulla. Tapaturva valittiin hoitamaan kilpailua ja tuomarointia. Varsinainen kehittäminen alkoi siitä, että ensin piti vakuuttaa organisaatioiden päättäjät kehitystyön järkevyydestä.
– Kun saa toimipisteen johdon mukaan, voi sen jälkeen keskijohdon ja työnjohdon kanssa asiaa edistää ja lopulta sitten yksittäisten työntekijöiden tasolla
Sitä työtä Merjama on tehnyt vuosia – vaikuttamista turvallisuuskulttuurin kehittymiseen. Ehkä hänelle ei voi pukea sankarin viittaa harteille, mutta ammattitaidosta voi ainakin kehua.
Tapaturmataajuus on alalla nyt huomattavasti parempi kuin ennen kilpailun aloittamista
Kilpailussa siis betoniteollisuuden toimijoiden kanssa kehitettiin turvallisuutta – ja siinä sivussa turvallisuuskulttuuria. Työ ei ole taikatemppuja, vaan pitkäjänteistä tekemistä. Ja tämä työ jatkuu edelleen kilpailuna, jossa on vain voittajia.
– Ensimmäinen askel nähtiin noin kahden vuoden jälkeen, että alettiin haluta parempia tilastoja ja siitä taas pari vuotta ja keskijohto oli saatu mukaan. Ja sitten muutama vuosi työnjohdon mukaan saamiseen. Ja niin edelleen. Kaikkiaan siis useita vuosia, että kulttuuriin saatiin muutos aikaiseksi.
Hitaus on hyväksi ja pahaksi asiassa. Nopeat muutokset harvoin ovat pysyviä, mutta projekteissa iskee helposti päälle väsymys, kun tuloksia ei saada vuosiin.
– Ennen kuin koko organisaatio on saatu mukaan tekemiseen, ei tulokset välttämättä näy missään
Vastuullisuus on sitä, että tehdään asiat oikein. Ei sitä, että seuraamalla tuottoa, halutaan panostaa turvallisuuteen.
Kyllähän jokainen sen tietää, että panostukset turvallisuuteen parantavat tuottavuutta
Mutta se on väärä tausta-ajatus, kun turvallisuuskulttuuria kehitetään. Sen tulisi nousta pyrkimyksestä toimia eettisesti paremmin. Vastuullisuus on sitä, että panostukset turvallisuuteen tehdään, ilman että niille lasketaan tuotto-odotuksia – turvallisuusinvestoinneissahan ei voi ennalta tai edes jälkikäteen tietää, mikä investointi kannatti ja kenen hengen se pelasti. Vai pelastiko kenenkään.
– Hyvä mainita vielä, että alan päätoimijat tekee todella hyvää työtä turvallisuuden osalta, kehitettävää on enemmänkin kokonaisuuksien hallinnassa ja urakoinneissa
Kuka on vastuullinen?
Merjamalla on vuosien kokemus turvallisuuden kehittämisestä. Se onnistuu, kun kaikki tekevät sitä yhdessä. Se ei ole ulkoistettu toiminto, josta vastaa vain joku jossakin.
Ymmärryksen lisääminen on oleellista
Kun jokainen hahmottaa oman panoksensa merkityksen, on sujuvampaa myös toimia oikein. Tämä ei aina pääse toteutumaan tilanteissa, joissa työvaiheiden tekijöinä on useita eri tiimejä erilaisista turvallisuuskulttuureista.
– Pitää lisätä keskusteluja, kommunikaatiota, kyllä vanhat jäärätkin muuttavat tapojaan, kun ymmärrys syntyy
Sama termi on toistunut monissa keskusteluissa eri turvallisuusosaajien kanssa. Kun ”vanhat jäärät” saadaan mukaan, turvallisuuskulttuuri kehittyy nopeasti. Ne vanhat jäärät voivat olla ketä tahansa, miltä tahansa organisaation tasolta – jääräisyys ei ole ikäkysymys, vaan asennoitumista.
– Kun haastatellaan työntekijöitä yksittäin, jokainen vastaa, että haluaa toimia turvallisemmin, mutta kun ne muut
Turvallisuuskulttuuri menee helposti pieleen, kun kommunikaatio ei ole avointa.
Asia pitää nostaa esille ja sanoa, että kaikki haluaa muutosta, mutta sitä ei voi tehdä yksin
Suomalaisessa työkulttuurissa on tapana luottaa muiden tekemiseen. Puuttuminen asioihin koetaan negatiivisena, kun sen pitäisi olla mahdollisuus kehittyä. Mutta lähtökohtaisesti jokainen haluaa olla vastuullinen, kunhan siihen pyritään yhteisönä.
Nopeasti myös muualta tullut työvoima oppii suomalaisen tavan toimia. Mitä nopeammin, kenen tahansa, huonoon toimintaan puututaan, sitä parempi lopputulos.
– Turvallisuuskulttuureissa on kait eroa eri kulttuurien välillä, mutta ei voi sanoa, että ne olisivat huonompia tai parempia
Yhden negatiivisen esimerkin suomalaisesta ajattelusta nousee keskustelussa kuitenkin esille.
– Ehkä se, että ei osata kiittää ja kehua siitä, kun joku tekee oikein
Juha Merjama nostaa positiivisen esimerkin Nesteen toiminnasta, jossa seurataan logistiikan osalta sitä, että kuljetuksien osalta ensisijaisesti toteutuu turvallisuus ja vasta sen jälkeen muut kriteerit.
Keskustelu usein palaa siihen, että vastuullinen toiminta on lähtökohta ja sinällään ei voi sanoa, että joku toimisi huonosti. Osa vain on vähän pidemmälle siinä, miten hyvin heille on saatu asiat pyörimään.
Nopeita käännöksiä, hitailla välineillä
Juha Merjama on kerennyt olla mukana monessa ja hän tuntee laaja-alaisesti turvallisuusalan toimijoita. Samalla kun turvallisuuskulttuurin kehitys on hidasta, voi joitakin asioita saada kuntoon nopeastikin.
Ajo-opetus on hyvä esimerkki siitä, että hyvinkin nopeasti saadaan asiat kuntoon
Merjama viittaa ensisijaisesti hälytysajossa tapahtuviin virheratkaisuihin, joista on pitkälti päästy eroon lisäkoulutuksilla.
– Hyvä muistaa, että osa hälytysajoa ajavista, ei välttämättä ole saanut siihen juurikaan koulutusta eikä kaikilla ole kokemuksenkaan kautta varmuutta
Suomessa ei tilastoissa paljoa ole hälytysajoneuvojen tuottamia onnettomuuksia. Silti jokainen niistä on ylimääräinen – hälytysajoneuvojen tulisi maksimoida turvallisuus ympärillään.
Moni turvallisuusriski nousee yleensä vanhasta tavasta toimia. Ei ole tunnistettu tarvetta valmentaa ajamista, kun se varsinainen työ on siellä perillä – ajaminenhan on vain pakollinen paha, kulkemista työkohteeseen. Taustalla ei siis ole huonoa johtajuutta tai vastuutonta toimintaa – on vain kulttuuri, johon pitää saada muutos.
– Alalla on kaikenlaisia toimijoita, jokaiselle löytyy paikkansa. Meidän tavoite on olla asiakkaamme tukena hyvinkin monenlaisissa tilanteissa.
Merjama viittaa siihen, että edustamansa organisaatio tarjoaa laajalti palveluita, mutta ei lähde hintakilpailuun.
En näe, että se olisi alamme etu, että hinnalla ratkaistaan toimijoiden valinnat
Samalla kun julkishallinnon toimijat oppivat yhä paremmiksi kilpailuttamisen maailmassa, yhä useampi yksityisen sektorin edustaja keskittyy laatuun ja pitkäkestoiseen tekemiseen.
– Vaikka nopeita ratkaisujakin on ehkä olemassa, turvallisuuskulttuuri muuttuu hitaasti
Yhtenä esimerkkinä nopeasti kehitettävistä asioista Merjama mainitsee opetuksen. Jos jokainen suomalainen oppisi turvallisuuskulttuurin perusteet opiskelujen ohella – massiivinen muutos saataisiin aikaiseksi yhdessä sukupolvessa.
Turvallisuusala tekee pitkäkestoista työtä, mutta joskus siinä voi tapahtua harppauksia eteenpäin.
– Betoniteollisuuden kanssa meni vuosia, mutta nykyään säästyy vuosittain useita ihmisiä vammoilta, ehkä se oli sen arvoista
Ehkä se oli. Nyt Merjama tekee samaa monien muiden alojen parissa. Ehkä se kannattaa. Toivottavasti.